Puulaatikko näyttelytuotteille
On tärkeää tietää, miten aika ja kuvan tekemiseen käytetty materiaali vaikuttavat kuvien säilyvyyteen. Jokainen taiteilija pitää tärkeänä sitä, että hänen työnsä säilyisivät kauan ja että ne näyttäisivät aina hyviltä.
Taiteilijat haluavat pitää näyttelyitä hyvin erilaisissa paikoissa, joten kuvia tulee kuljettaa useita kertoja paikasta toiseen. Silloin on tärkeää, että kuvien moitteeton ulkonäkö säilyisi ja että ne voitaisiin myöhemmin myydä tai lahjoittaa. On ilmeisen selvää, että kuva, jolla on rikkinäinen kulma tai joka on naarmuuntunut, ei ole enää myyntikelpoinen. Tilastojen mukaan kuvat vaurioituvat eniten juuri näyttelyn ripustamisen, purkamisen, pakkaamisen ja kuljetuksen aikana. Taitamaton käsittely saattaa tuhota kuvat kokonaan.
Yksi tehokkaimmista keinoista suojata kuvia on kiinteä pakkaus sekä järjestelmällinen ja yksinkertainen pakkaaminen. Jos näyttely pakataan joka kerta yhteen tiettyyn pakkaukseen ja turvaelementit ovat aina samanlaisia, se vähentää erehtymisen mahdollisuutta pakkaamisen aikana. Jos kuvat kääritään joka kerta erilaiseen itse valmistettuun pakkaukseen, on suuri todennäköisyys, että jotakin menee väärin ja kuvat vahingoittuvat.
Artproof on tuonut ensimmäisenä Baltian ja Suomen markkinoille erityisesti kuvien kuljettamiseen ja säilyttämiseen sopivan puupakkauksen. Pakkauksia on saatavana eri laatuluokissa: yksinkertaisemmista, ruuveilla suljettavasta laatikosta sävytettyihin ja saranoilla ja lukoilla varustettuihin laatikoihin. Kaikki puupakkaukset valmistetaan tilauksen perusteella ja ne sopivat juuri konkreettisille kuville. Puupakkauksissa on sellainen vuoraus, joka suojaa kuvia kosteudelta ja iskuilta.
VALIKOIMA
Koska näyttelypakkauksilla on erilaisia käyttötarkoituksia, Artproof tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia viimeistelyn osalta.
Yksinkertaisin ja käytännöllisin laatikko on maalaamaton laatikko, joka suljetaan ruuveilla. Laatikon etuna on edullinen hinta ja turvallinen pakkausmateriaali. Jos halutaan, että pakkaus näyttäisi edustavalta ja näyttävältä myös hyllyssä, tarjoamme erilaisia lisämahdollisuuksia.
Laatikko voidaan asiakkaan toiveiden mukaisesti maalata, siihen voidaan asentaa saranat, lukot, tekijän symboliikalla varustettuja tarroja jne. Erilaisia elementtejä, joilla lisätään käyttömukavuutta ja ulkonäköä, on paljon.
YKSINKERTAISEN NÄYTTELYPAKKAUKSEN ESIMERKKIHINNASTO
| KUVAN KOKO | KUVAN TYYPPI | KUVIEN MÄÄRÄ | PAKKAUKSEN HINTA |
| 40 x 60 cm | Canvas-taulu | 10 | €96 |
| 60 x 90 cm | Alumiinille pohjustettu valokuva |
6 | €129 |
| 80 x 120 cm | Proofsec | 6 | €154 |
| 100 x 150 cm | Proofsec | 4 | €200 |
|
* Hinnat eivät sisällä arvonlisäveroa. * Hinnat sisältävät kaikki pakkausmateriaalit ja tarvittavat pehmusteet. |
|||
Artproof on näyttelyiden tuottamiseen erikoistunut huippuluokan digitaalipaino. Me tulostamme, viimeistelemme, kehystämme ja asennamme - käytämme HP:n ja Epsonin pigmenttipohjaisia painovärejä sekä täydellistä valikoimaa Fine Art -pohjamateriaaleja - puolimatoista yksinkertaisimmista valokuvapapereista aina näyttely- ja museolaatuisiin papereihin ja taulukankaisiin. Valmistamme yli 60 näyttelyä vuodessa ja olemme Viron markkinajohtaja suurikokoisten Fine Art -tulostusten alalla. Olemme valmistaneet näyttelyitä myös suomalaisille taiteilijoille: Magi Viljanen, Uzi Varon, Alejandro Lorenzo, Mari Hokkanen, Johannes Romppanen, Daniela Talvitie ja useille muille. Ilon Wikland (www.ilonart.com) on suurin asiakkaamme Fine Art -jäljennösten alalla. Näyttelyn valmistaminen Artproofi n kanssa tarkoittaa sitä, että huolehdimme kaikista tärkeistä yksityiskohdista sinun puolestasi ja yhdessä sinun kanssasi.
Myyntipäälikkö / Osakas
+358 9231 650 50
krister.rekkaro@artproof.fi
Myyntipäälikkö / Osakas
+358 9231 650 50
krister.rekkaro@artproof.fi
Perttu Saksa näitus "Ihmeen Lähellä" Oulu Kunstimuuseumis
"Linna-ruum 1900" stereofotode näitus
Trumm IT näitus Vabaduse väljaku tunnelis
Ann Tenno näitus "Mälestused" Reval Cafe's
New York Photo Awards 2011
Herkki-Erich Merila näitus Kinbaku
PILDID TEEVAD HEAD
Näitus "Ilm Eestis ajavahemikul august 2010 kuni august" Tallinna Ülikoolis
Märka Mind 2012
Riina Varol näitus ENNE PINDA
Subjektiivsed Objektiivid "Vesi" Tallinna Tehnikaülikoolis
Risto Ring fotonäitus "Imagination"
Ann Tenno näitus "Mälestused" Reval Cafes
Tiina Madissoni näitus "Shivamacabre" Kanneltalon galeriis
Katrina Tang fotonäitus "Vanaema kodu võlud" kohvikus Boheem
Näitus „Roman Tavasti juveelifirma koolimärgid 1923 – 2010“ Tallinna arhitektuuri- ja disainigaleriis
Eugenio Molinari näitus Viggio ad Itaca Reval Cafes
Ivar Veermäe Tallinna XV Graafikatriennaalil
Subjektiivsed Objektiivid "Peegeldused" TTÜ Peahoones
Mardo Männimägi näitus "Close Up Make Up"
Olivia Verevi ja Eva Labotkini näitus "Intsident" Hobusepea galeriis
Alari Kivisaar näitus "Islandi lummuses ehk paranemise märke pole"
Sasha Huber näitus "I Love JaNY" Helsinki Taidehallis
Kirsten Einer Lillepuu näitus "Attunements - Hingeta ei saa" Küberneetika maja galeriis
Kaupo Kikkas näitus "London, my Dear" Reval Cafes
Aleksander Ivaškevitš "Elu Kunst" restoranis Fish&Wine
The Reflections of the Grand Duchy of Lithuania
Alejandro Lorenzo näitus Death Plays Chess
AmbulARTooriumin näyttely Venäläisessä teatterissa
AmbulARTooriumin näyttely Solaris-keskuksessa
Tõnu Tunneli fotoinstallatsioon "Common Tactics" Eesti Kaasaegse Kunsti Muuseumi näitusel "Welcome to the Machine!"
"Vulkaan - looja ja hävitaja" Tallinna Tehnikaülikooli Muuseumi galerii
Andris Feldmaniksen näyttely „Kalamaja kaardid“ (Kalamajan kortit) Boheem-kahvilassa
Ott Kadariku näitus Rahvusvaheline panoraam vol2 Tallinna Linnagaleriis
Kaupo Kikkasen näyttely Sugar Town
Herkki-Erich Merila näitus "Objects of Timeless"
Flo Kasearu ja Tõnis Saadoja näituseprojekt ''21.05.09/14.06.09''
Johannes Romppanen näitus Identity Search
Puolustusvoimien näyttely "SIERRA-TANGO-OSCAR-NOVEMBER-ECHO: kutsu Irakista“
Kaupo Kikkaksen näyttely Backstage
Redhaus-taiteilijaryhmittymän näyttely Kangelased ja kaunitarid (Sankarit ja kaunokaiset) Mere tase -näyttelyssä, Pietari 11/2009
Mardo Männimägin näyttely "What the Fu*c is MMA" 10/2009
ILM.EE-portaalin valokuvauskilpailun, jonka teemana oli “Kuvaamme pilviä 2009“, näyttely Tarton raatihuoneen aukiolla AHHAA-tiedekeskuksen teltassa 9/2009
Toomas Ili Tallinnan vanhassakaupungissa, Viru-kadun De La Gardie -tavaratalon neljännessä kerroksessa sijaitsevassa Ceramix-kahvilassa 9/2009
Graafikko Benjamin Vassermanin juhlanäyttely „Diagnoositud Tagasitulek“ (Diagnosoitu paluu)
Ilon Wiklandin piirustusten kopiot, näyttely 5/2009
Alari Kivisaaren näyttely Ilusad Pildid (Kauniita kuvia) 4/2009
The Art of Cells -näyttely UPUP Lounge -kahvilassa 1/2009
Näyttely Noor meri (Nuori meri) luonnontieteellisessä museossa
Risto Ring: Emotion in motion, Rotermannin tavaratalossa
Graafikko Benjamin Vasserman: Diagnoos IX ja Diagnoos X
Alejandro Lorenzon näyttely Tampereella
Olavi Kärsna: Mereserva Meeleolud (Meren äären tunnelmia) UpUp Lounge -kahvilassa
Uzi Varon: Suomalaisia, kansainvälinen kulttuurikeskus Caisa (Helsinki)
ADC*Estonian järjestämä vuoden 2007 parhaiden mainosten näyttely Viru Keskuksessa
Merilin Andren näyttely Rakveressä Art Cafe -kahvilassa 5.3.–16.4.2008
Erik Riikojan ja Veiko Kallaksen näyttely Deco-galleriassa
Uzi Varon, Helsingin kulttuurikeskus
Tiit Hundi näitus Eesti Kalad
Moenäitus Butterflies Tallinna Botaanikaaias
Indrek Galetin näitus Amour - Lemmikloomade eri
Magi Viljanen "Ram Ram Ludia - Farewell to my village"


